Autot muiden yläpuolelle, nyt Puotilassa

KSV:n liikennesuunnittelijat ovat esittäneet, että Itäkeskuksen, viereisen Prisman ja Itäväylän toisella puolella olevan Citymarketin väliin jäävän risteyksen paikalle pitäisi rakentaa 4-kaistainen betonisilta. Silta alkaisi Meripellontieltä Puotilan Leikkinurmen puiston kohdalta ja päättyisi Puotinharjun pohjoispuolelle Kehä 1:lle. Se kulkisi suunnilleen kaksikerroksisen rakennuksen katon korkeudella ja alla olisi ikuisesti hämärä likainen tila, jossa ei aurinko paista eikä vesi kastele. Eli siellä ei kasva muu kuin pelko.

Silta maksaisi noin 100 miljoonaa euroa. Vaihtoehdoksi on esitetty osittaista tunneliratkaisua, joka maksaa tuplaten. Perustelu on, että vähintään 100 miljoonan käyttäminen on välttämätöntä, koska autot joutuvat seisomaan nykyisissä liikennevaloissa. Eli risteyksen kapasiteetti ei riitä, kun siitä ei jonottamatta ja hidastamatta pääse ajamaan läpi.

Samanlaisia 4-kaistaisten katujen risteyksiä on Helsingin keskustassa vaikka kuinka monta. Niissäkin on liikennevalot ja autot joutuvat seisomaan. Mutta ei kukaan edes ehdota, että tehdään Oopperan eteen Messuhallin katon korkeudelle silta, jotta Mannerheimintiellä ei tarvitse suoraan ajavien autojen siinä kohdassa hiljentää. Tai Lasipalatsin katon korkeudelle silta, jotta autolla pääsee pysähtymättä eduskuntatalon edestä yli Arkadiankadun, Postikadun, Kaivokadun, Aleksin ja Bulevardin aina Erottajamäelle saakka. Olen kyllä vastaavia nähnyt ulkomailla, kyllä sellaisia voi tehdä ja on tehty, kun kaupunkikuvan pilaamisesta ei välitetä.

Mannerheimintielle ei tehdä siltoja, koska hyväksytään se, että Mannerheimintielle mahtuu vain tietty määrä autoja. Suurin osa liikenteestä on busseja ja raitiovaunuja, joihin mahtuisivat hyvin myös kaikki autoissa istujat. Mutta menköön Manskulla nyt sitten se määrä autoja, kun mahtuu.

Aivan samalla tavalla tulee ajatella Puotilassa. Kaupunki on sellainen paikka, jossa ei ole loputtomasti tilaa autoille. Sitten, kun se tila loppuu, käytetään joukkoliikennettä, joka on tehokkaampaa. Eli mahtuu siihen tilaan, mikä rakennusten väliin Puotilassakin on jätetty. Vuosaareen on rakennettu kallis metro. Radan kapasiteetti on 5-kertainen nelikaistaiseen Meripellontiehen nähden. Siellä on tilaa!

Sadan miljoonan silta tai 200 miljoonan tunneli ei lisää katuverkon kapasiteettia, vaan siirtää ruuhkat toiseen paikkaan. Jos ei jonoteta Meripellontiellä, jonotetaan Myllypuron risteyksessä Kehä 1:llä ja Kulosaaressa Itäväylällä. Toisessa suunnassa jonotetaan Kunnallisneuvoksentien risteyksessä tai itään päin Kiviportintien valoissa. Sekä tietenkin Itäkeskuksen, Prisman ja Citymarketin parkkipaikkojen jonoissa.

Autot eivät ole eikä niitä kuulu asettaa kaiken muun yläpuolelle. Helsingissä etsitään kissojen ja koirien kanssa säästöjä, miljoona sieltä, toinen täältä. Eivät autot ole arvokkaampia kuin kaupungin palvelut.

Linkki 23 Mt kokoiseen kuvamateriaaliin klikkaamalla tästä.

Huomenta, Perus-Suomi

Ei ole uutinen, että Perussuomalaiset oli vaalivoittaja, jonka kannatus moninkertaistui edellisestä eduskunnasta. Uutisia sen sijaan tuntuvat olevan, että voittajana itseään pitävä SDP sai heikoimman kannatuksen koskaan, ja suurimpana eduskuntapuolueena ja siten koko kisan voittajana esiintyvä Kokoomus menetti eduskuntapaikkojaan vielä enemmän kuin SDP.

Uutinen on myös se, ettei Keskusta ollut suurin häviäjä, vaan Vihreät. Viheiltä meni kolmannes eduskuntapaikoista. Ja uutinen on sekin, että Perussuomalaisten kannatus on oikeasti edelleen alhainen. 81 % eli melkein kaikki suomalaiset kannattavat edelleen muita puolueita. Lisäksi sekä oma kokemukseni että myös median viesti on ollut, että moni persuja äänestänyt ei kannata Perussuomalaisia, vaan antoi äänensä muistutuksena muiden puolueiden kuolevaisuudesta.

Uutinen tulee olemaan myös se, että vaalitulos ja hallitusneuvottelut sekä hallitusohjelma tulevat tekemään Suomen kansalaisista häviäjiä. Kun hallitusohjelmasta hakevat sopua arvokolmion kärjissä olevat puolueet, lopputulos on toimitusministeristön hallitusohjelma. Siinä ei ole uudistuksia, koska niistä ei päästä sopuun. Ja silloin Suomi jämähtää paikoilleen. Onneksi on kielitaitoa ja internet, jotta pystymme seuraamaan, miten maailma ulkopuolellamme kehittyy.

Tyhjä hallitusohjelmasta tulee myös siksi, ettei vaaleissa edes keskusteltu Suomen kehittämisestä. Siitä pälkähästä päästiin viimeistään silloin, kun Portugal jätti EU:lle avunpyyntönsä. Niin saatiin sopiva kaukana ja muualla oleva uhka, jolla voidaan peittää ongelmat omien jalkojen juuressa. Perussuomalaiset ja heitä tässä asiassa peesannut SDP onnistuivat lunastamaan Portugalin ansiosta hallitusmahdollisuutensa, ja Keskusta sekä Kokoomus saivat vastuun palkintona tappionsa.

Portugal näytti olevan Persuille ja SDP:lle helppo vaaliturbo, koska molemmat luulivat pääsevänsä kipeän päätöksenteon vastuusta siksi, ettei uutta hallitusta saada kokoon ennen kuin asiasta päätetään Brysselissä. Nykyisen pääministerin kanta siitä, että entinen tappiohallitus ottaisi asiasta vastuun Suomessa, taitaa viilentää juhlahumua. Se panee voitonjuhlijat ikävien tosiasioiden eteen huomattavasti aikaisemmin kuin vasta ensi eduskuntavaaleissa – miten pian ne sitten ovatkin.

Perus-Suomi ja sen maan tapa siis jatkunevat ennallaan. Toiveita ihmisten elinympäristöstä ja hyvinvoinnista ei tulla toteuttamaan. Tuhlaamisen maksimointiin perustuva BKT-talous jatkuu, hyvinvoinnin ja elinympäristön laadun mittareita ei edes kehitetä. Mitä kalliimpia hankkeita, sen parempi. Vastuuta ei oteta, koska vastuu käy kukkarolla, kuten eräs vaalimainos julisti.

Viimeisenä kampanjapäivänä keskustelin pitkään 77-vuotiaan leskirouvan kanssa. Hänellä oli huoli tulevaisuudestaan sitten, kun ei enää pysty hoitamaan kotiaan. Ainoa sukulainen asuu monen tunnin matkan päässä. Kerroin kauniisti, miten onnettomassa tilanteessa hän on ja annoin vinkkejä sekä kirjoitin muutaman asian muistiksi vaaliesitteeni taakse. Sanoin lopuksi, että tämä tapaaminen oli paras asia, mitä kampanjani aikana olen tehnyt. Aluksi rouva oli sanonut jo äänestäneensä mutta toivoi silti, että joku välittäisi hänen tulevaisuudestaan.

Helsingin ja Suomen symbioosi

Olen vaalipaneeleissa saanut Keskustan edustajana kuunnella väittämiä siitä, miten Helsingin rahat valuvat maaseudulle. Minulta on vaadittu selitystä ja korjausta sille, miten Helsingiltä viedään vuosittain vähintään 250 miljoonaa ja parhaimman arvion mukaan ainakin miljardi. Ja miksi Helsingin todelliseksi veroäyriksi muodostuukin tällä tavalla vain 14 senttiä, vaikka kaupunkilaisilta peritään 18 senttiä. Eli jokainen hesalainen siis muka pakotetaan lähettämään maaseudulle 2000 euroa!

Asia, josta pitäisi puhua, on kunnille maksettavan valtionosuuden tasausjärjestelmä. Sillä ei ole mitään tekemistä kunnallisveron eli kunnan asukkailtaan keräämien verotulojen kanssa. Jokainen kunta saa pitää kaikki verotulonsa. Valtionosuus on rahaa, jonka kunta saa käyttöönsä verotulojensa lisäksi.

Kunnan tulot muodostuvat seuraavista eristä:
• kunnallisvero
• kiinteistövero
• yhteisöveron kunnalle kuuluva osuus
• valtionosuudet

Kuntien valtionosuudet ovat rahaa, jonka valtio maksaa kunnille niistä tehtävistä, jotka valtio on määrännyt lailla kuntien hoidettaviksi. Tällaisia tehtäviä ovat mm. sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulut ja oppilaitokset.

Valtionosuuden tasaus määräytyy mm. sen mukaan, paljonko kunnassa on koululaisia ja eläkeläisiä. Valtionosuuksiin vaikuttaa myös se, paljonko kunnassa kertyy veroja. Eli valtio maksaa enemmän sellaiseen kuntaan, jossa palkkataso on alhainen tai työttömyys suuri. Näin tehdään, koska verotuloja kertyy vähän, vaikka kunnan menot eivät vähäisten verotulojen vuoksi laske. Verotulojen merkitys on kuitenkin hyvin vähäinen. Helsingissä 0,5 % veroäyrin korotus toisi kaupungille 60 milj. € lisää verotuloja, mutta valtionosuus vähenisi 0,86 milj. €.

Valtionosuusjärjestelmä ei ole Maalaisliiton eikä Keskustan salajuoni Helsingin rokottamiseksi, vaan yleinen järjestely kaikkialla maailmassa. Kun valtionosuusjärjestelmän lähtökohtana on kunnan asukasmäärä, tasaus vähentää pelkään asukasmäärään perustuvaa valtionosuutta Suomessa 62 kunnassa ja lisää 258 kunnassa.

Helsingin ylipormestari Pajunen on todennut, että tasausjärjestelmä on Helsingin etu, sillä pahinta olisi päästää köyhimmät kunnat rappiolle. Tämä onkin asian ydin. Meille helsinkiläisille tulee kalliimmaksi ottaa tänne työttömiä maaseudulta kuin hyväksyä se, että valtio tukee enemmän niitä kuntia, jotka tarvitsevat enemmän.

Ja jos vielä pohditaan sitä, rokottaako valtio Helsinkiä vai ei, niin voi todeta, että valtiosta on Helsingille melkoinen hyöty. Valtion virastoissa ja laitoksissa on töissä tuhansia helsinkiläisiä sekä lähinaapureiden asukkaita. He tuottavat verotuloja Helsingille sekä kunnallisveroina että käyttämällä helsinkiläisten yritysten palveluita. Vuosina 1995–2007 Helsinki sai 6014 uutta valtion työpaikkaa. Samaan aikaan Pohjois-Karjalasta, Etelä-Savosta, Kainuusta, Pohjois-Pohjanmaalta, Lapista ja Pohjanmaalta katosi lähes 6000 valtion työpaikkaa.

Vaalien alla on moitittu kannatustaan kasvattavia Perussuomalaisia populisteiksi. Tätä Helsingin lypsämistä esittivät näissä paneeleissa muut puolueet. Olisi parempi, jos vaaleissa keskusteltaisiin asiasta ja asiallisesti.

Ei EU:n kriisipaketille – mistä aloitat luopumisen?

EU:n talouskriisi on varastanut meidän eduskuntavaalimme ja Brysselissäkin odotetaan, kuka Suomessa voittaa ja pysyykö Suomi sovitussa rintamassa. Neljästä gallupsuosikista kaksi eli SDP ja Perussuomalaiset ovat antaneet ymmärtää olevansa jo sovittua kriisirahoitusta vastaan, joten on mahdollista, että ei-rintama voittaisi vaalit ja pitäisi kantansa myös EU:n päätöksenteossa.

EU:n talouskriisin taustalla on muutaman jäsenmaan jatkuva eläminen velaksi ilman, että näissä maissa olisi pyritty tai kyetty hoitamaan taloutta niin, että velkaantuminen edes pysähtyisi. Jatkuva lainanotto on ollut mahdollista ainakin osittain siksi, että maat ovat antaneet taloudestaan ja velanottokyvystään harhaanjohtavia tietoja.

Velaksi eläminen tarkoittaa konkreettisesti sitä, että maassa ei tehdä kylliksi tuottavaa työtä, jotta pystytään elättämään myös ne kansalaiset, jotka eivät tuota. Lisäksi ei tehdä sellaista, jota voidaan myydä toisiin maihin, jotta voidaan ostaa ulkomailta kaikkea sitä, mitä ei kotimaassa tuoteta.

Kun velaksi elämisestä arvostellaan nyt viimeksi Portugalia, on meidän hyvä katsoa myös peiliin. Suomen valtionvelka sekä velka asukasta kohden on suunnilleen sama kuin Portugalissa. Emme siis itse ole parempia velan ottamisessa, mutta olemme olleet parempia velkojemme hoitamisessa.

Nyt me joudumme takaamaan Portugalin velkoja sen lisäksi, että on lainattu jo rahaa Kreikalle. Ei-rintama ihmettelee, miksi me joudumme kärsimään muiden leväperäisyydestä. Erityisesti hiertää vielä se, että takauksethan tarkoittavat sitä, että lainojen antajat saavat omansa sen lisäksi, että ne nyt ovat nostaneet korkonsa ja tienaavat silläkin.

Olisihan se houkuttelevaa lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa, että mehän emme muiden virheistä välitä. Meillä vaan ei ole varaa siihen. Paitsi jos samalla päätämme luopua kansainvälisestä kaupasta. Kun eristäydymme muusta maailmasta, voimme olla erossa muun maailman ongelmista. Mutta samalla olemme erossa muun maailman iloista myös.

Kun haluamme kaikenlaista kivaa, jota emme itse osaa tehdä tai sitä ei meidän luonnostamme löydy, meidän on osallistuttava maailman talouteen, hyvässä ja pahassa. Taulutelkkari, öljy, banaanit, tietokone, auto, muotivaatteet, kahvi, kännykkä, lenkkarit. Mistä aloitat tuontitavarasta luopumisen? Kännykkäkin on listalla, sillä komponentit ovat tuontitavaraa, vaikka kännyköitä Suomessa kootaankin.

Aika ennen euroa ei ollut tämä luopumisen kannalta ollenkaan helpompi. Silloin meillä palkat laskivat koko ajan automaattisesti inflaation ansiosta. Devalvaatioilla säädettiin meidän työmme hinta ulkomaalaisille ja nostettiin kaiken kivan tuontitavaran hintoja. Siis jokaisella suomalaisella oli vähemmän rahaa aina devalvaation jälkeen.

Euro ja rahaliitto ovat meidän suomalaisten etu, koska emme ole luonnonvaroista rikkaita kuten Norja tai Ruotsi. Voisimme irrottautua kaikesta yhteistyöstä ja yhteisvastuusta, jos olisimme muita paremmin menestyviä ja meillä olisi kaikkia luonnonvarjoa ja ilmasto, jossa voi kasvattaa mitä vain. Mutta kun niin ei ole.

Eristäytyminen on meille kaikkein huonoin vaihtoehto. Seuraavaksi huonoin on yhteistyön kaataminen yrittämällä vetäytyä vastuusta. Ei ole hyvä vaihtoehto vastata toisten ongelmista, mutta muut vaihtoehdot ovat huonompia. Paitsi jos jokainen on valmis luopumaan kaikesta kivasta.

Milloin alkavat ilmastotalkoot?

Eilen oli Dodon ja Helsyn vaalipaneeli ”Helsinki raiteillaan Nurmijärvet omillaan”. Yhtenä kysymyksenä ehdokkaille järjestäjät halusivat tietää, minkä HSL:n hankelistan liikennehankkeen kukin valitsee toteutettavaksi, jos saa valita vain yhden.

HSL:n listalla on 16 kohdetta, joiden kustannukset ovat 40–700 milj.€. Yksi ehdokas halusi tehdä 700 miljoonan Östersundomin metron ja kaksi tahtoi listalla 500 miljoonan hintaiseksi asetetun Pisararadan. Kolme ehdokasta kannatti 50 miljoonan pakettia erilaisista pienistä hankkeista. Itse valitsin Raidejokerin, joka sai myös toisen äänen. Listan hinta Jokeriratikalle on 230 milj.€.

Suomi on valtiona sitoutunut eurooppalaiseen 20-20-20 -ilmasto-ohjelmaan. CO2-päästöjä on vähennettävä 20 % vuoteen 2020. Suomessa tämä tarkoittaa, että liikenteen CO2-päästöjen tulee olla 16 % pienemmät kuin vuoden 2005 päästöt (EU-päätös 406/2009/EY). Nyt on vuosi 2011, joten tavoitteen täyttämiseen on aikaa 9 vuotta.

Päästöjä ei vähennetä sormien napsautuksella. Autoiluyhteiskuntaamme on rakennettu 50 vuotta. Nyt on oltava päätökset niistä toimista, jotka ovat 9 vuoden kuluttua valmiit ja vähentävät liikenteen päästöjä. Mutta sellaisia toimia ei ole vielä edes suunnitelma-asteella. Käytännön kaavoituksessa ja hankesuunnittelussa jatketaan yhä autoyhteiskunnan tiellä.

HSL toteaa itse, ettei sen HLJ-suunnitelma täytä ilmastovaatimuksia. Kun kalliit hankkeet eivät lisää joukkoliikennettä, HSL toivoo, että autot muuttuisivat päästöttömiksi. Se olisikin liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelijalle helppo ratkaisu, mutta täysin vastuuton ajatus. Päästöttömiä autoja ei ole vielä edes kaupan.

HSL:n listan kallein hanke on Östersundomin metro, jonka ilmastovaikutus on negatiivinen. Metron vuoksi Helsinki on suunnitellut Östersundomiin autokaupunkia, jossa autoillaan enemmän kuin missään muualla Helsingissä. Jopa niin, että Porvoon moottoritietä on levennettävä. Ja näin tehdään siitä huolimatta, että kaupungin oma suunnitelma osoittaa raitiotien ratkaisevasti paremmaksi – ja halvemmaksi.

Vaalipaneelissa suosittu Pisara on jokseenkin hyödytön ilmaston kannalta. Vasta valmistuneesta YVA:sta selviää, että lopulta miljardiin kipuavan hankkeen vaikutus joukkoliikenteen osuuteen on käytännössä olematon.

Pisara parantaa yhden aseman verran junaliikenteen palvelutasoa Helsingissä, mutta Östersundomin metro on yksinkertaisesti haitallinen. Pisarastakin sopii kysyä, onko se hintansa arvoinen ja miten paljon paremmin ilmaston hyväksi näiden megahankkeiden rahat voisi käyttää.

Östersundomin metrolle onkin jo esitetty erinomainen vaihtoehto, 80 km. modernia nopeata raitiotietä lähinnä poikittaisliikenteeseen, jossa auto on käytännössä ainoa toimiva kulkutapa.
(http://vesirajassa.blogspot.com/2011/03/ratikkaverkosto-ostersundomiin-ja-koko.html). Ehdotus on itse asiassa vain kooste Helsingin ja Vantaan jo aiemmin esittämistä suunnitelmista. Kannattamani Raidejokeri on niistä yksi.

HSL:n lista ja panelistien valinnat ovat täysin nurinkuriset. Miljardiluokan hankkeita ei saada valmiiksi yhdeksässä vuodessa. Siksi sellaisia ei kannata edes harkita, vaikka ne vähentäisivätkin päästöjä. Hankkeet ja toimenpiteet tulee laittaa järjestykseen sen perusteella, miten paljon ja miten nopeasti ne vähentävät päästöjä. HSL ei ole edes koonnut hankkeistaan tällaista yhteenvetoa.

Liikenteen päästökehitykseen on palattava vaalien jälkeen, kun uusi hallitus tekee liikennepoliittisen selontekonsa. Kun pääkaupunkiseudun kunnat eivät tässäkään asiassa kykene järkevään yhteistyöhön, vastuu jää eduskunnalle ja hallitukselle. Miettikää tätä, kun äänestätte!


PS:
Dodon ja Helsyn vaalipaneelista voi katsoa videon Dodon nettisivuilta www.dodo.org. Sieltä selviää, ketkä äänestivät ja mitä.

PS2:
Tässä oma järjestykseni HSL-hankelistasta. Perustelen tässä vain oman äänestykseni Jokerista ykköseksi sillä, että se on käytännössä pakko, koska bussien kapasiteetti ei riitä ja ratikka tulee halvemmaksi kuin peräkkäin ajavat bussit.

1. Raidejokeri
2. Laajasalon ratikka
3. Espoon kaupunkirata
4. Pienhankkeiden kooste
5. Jokeri 2
6. Pasila–Riihimäki lisäraide
7. Kehä 1 parannukset
8. Klaukkalan ohitus
9. Hyrylän ohitus
10: Kehä 3

Hankkeet joita ei tarvita tai jotka ovat korvattavissa halvemmilla ja/tai paremmilla ratkaisuilla:

Östersundomin metro
Kivenlahden metro
Pisara

Hankkeet, jotka eivät kuulu uudelle rahoituslistalle lainkaan, vaan jotka ovat jo päätettyjen hankkeiden osia:

Länsimetron liityntäliikenne
Kehäradan liityntäliikenne
Ruskeasannan asema

Työtä, toimeentuloa vai hyvinvointia?

Työttömyys on ollut Suomessa viimeisen vuosikymmenen 8 %:n paikkeilla, eli työttömiä on ollut noin 200.000 henkilöä. Heidän lisäkseen työttömiä on työttömyyseläkkeellä 47.000 ja osa-aikaeläkkeellä on 28.000 suomalaista. Tämän päälle on sairausperustaisella työkyvyttömyyseläkkeellä 270.000 kansalaista. Yhteensä Suomessa on siten yli puoli miljoonaa ihmistä, joiden pitäisi olla töissä.

Työttömät eivät Suomessa joudu asunnottomiksi eivätkä näänny nälkään. Suomalainen sosiaaliturva pitää ihmiset hengissä erilaisten tukien ja eläkkeiden avulla. Käytännössä Suomessa on kansalaispalkka. Ei sillä nimellä, vaan kansalaispalkka muodostuu useista tukimuodoista ja eläkejärjestelyistä. Tämän kansalaispalkan kustantavat ne, jotka ovat työssä. Heitä on 2,4 miljoonaa.

Teollistumisen aikana 1800-luvun alusta työn tuottavuus on kasvanut ja energian ja luonnonvarojen käyttö lisääntynyt. Tuottavuuden kasvua jaettiin työntekijöille työajan lyhenemisenä 1960-luvulle asti, jolloin siirryttiin nykyiseen 40 tunnin työviikkoon. Nyt, 50 vuotta myöhemmin, on ryhdytty puhumaan työajan pidentämisestä. Ei työviikon mutta elinaikaisen työssäolon pidennyksestä.

Mihin on huvennut tuottavuuden kasvu 1960-luvun jälkeen, jos työaika ei enää riitä?

Yhtenä selityksenä on annettu huoltosuhteen kasvu. Se tarkoittaa sitä, miten monta ihmistä yhden työssä olevan ihmisen on elätettävä. Silloin tulevat mukaan työttömien lisäksi vanhuuseläkkeellä olevat sekä lapset ja nuoret. Kun Suomessa on 5,4 miljoonaa kansalaista ja 2,4 miljoonaa työllistä työntekijää, huoltosuhde on 2,25. Huoltosuhde kasvaa, kun elinikä pitenee ja tuottavampi työ edellyttää pidempää koulutusta. Ja kun työttömyys verottaa työllisten määrää.

Toinen selitys on aineellisen elintason kasvu. Kun kulutamme enemmän, meidän on tehtävä työtä enemmän ja tehokkaammin. Kulutuksen lisääntymistä on pidetty hyvänä ja tavoiteltavana asiana, koska kulutuksen lisääntyminen työllistää. Mutta haluammeko me tehdä työtä enemmän ja pidempään?

Korkean elintason maissa ihmisiä on alkanut kiinnostaa rahan sijasta aika. Jo 1960-luvulla ihmeteltiin USA:ssa ilmiötä siitä, että ihmiset eivät halunneetkaan lisää palkkaa vaan vapaa-aikaa. Tavaroiden ostaminen yhä enemmän ja useammin ei ollut enää tarpeen toimeentulon kannalta eikä se lisännyt hyvinvointia. Mitä tehdä tavarallakaan, jos sitä ei ehdi käyttää.

Emme me tarvitse lisää työtä, vaan toimeentuloa ja hyvinvointia. Työ sinänsä ei tuota kumpaakaan. Orjuudessahan on työtä yllin kyllin, mutta ei toimeentuloa eikä hyvinvointia.

Hyvinvointiyhteiskuntamme osaa jakaa toimeentuloa sen verran, että kukaan ei menehdy. Mutta onko tämä edes hyvinvointiyhteiskunta, kun tämä yhteiskunta ei osaa jakaa työtä ja hyvinvointia? Samaan aikaan kun toiset eivät saa tai voi tehdä työtä, toiset ovat ylikuormitettuja. Jotkut uupuvat ja sairastuvat. He siirtyvät työtä tekemättömien puolelle, mutta eivät vapaa-ajan hyvinvointiin vaan sairastamaan ja heikolle toimeentulolle. Ja ylikuormitettujen määrä kasvaa.

Työelämää tulee uudistaa keinoilla, jotka lisäävät hyvinvointia, eivät työn määrää tai tarpeetonta toimeentuloa eli turhaa kuluttamista.

En kannata eläkeiän pakollista nostamista enkä työajan pidentämistä. Kannatan työn jakamista ja työn laadun parantamista niin, että ihmiset eivät ainoastaan juuri ja juuri jaksa työssä, vaan voivat nauttia mielekkäästä työstä. Pelkkää määrää mittaavan bruttokansantuotteen (BKT) sijasta tarvitaan elämän laatua ja hyvinvointia mittaava mittari. Työelämään tarvitaan joustavuutta siten, että ihmiset voivat siirtyä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä tarpeensa mukaan, samoin kuin tulee olla mahdollisuus siirtyä eläkkeelle työn vaativuuden ja omien kykyjen puitteissa. Aikaisemmin tai myöhemmin. Nythän keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on 59 vuotta.

Elinkeinoelämä tarvitsee myös joustavuutta, mutta joustovarana ei saa olla suhdanteiden mukaan vaihteleva työttömien määrä. Yhteiskunnan tulee joustaa kokonaisuutena siten, että yksilölle on aina kannattavampaa hakeutua työhön tai yrittäjäksi kuin pudota tukiverkon varaan. Yrityksille tulee olla kannattavampaa pitää ihmiset töissä varautumassa parempaan aikaan kuin menettää työntekijän työpanos irtisanomisen tai lomautuksen kautta. Toimettomana olemisen estäminen on yhteiskunnalle edullisempaa kuin elättää toimeton kansalainen. Siksi yhteiskunnan kannattaa tukea niin yksilöä kuin yritystäkin välttämään työttömyyttä.

Kaiken lähtökohtana tulee siis olla ihmisten hyvinvointi. Työnteko ja toimeentulo ovat vain keinoja hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja edistämiseksi, eivät itsetarkoituksia.