maanantai 19. marraskuuta 2012

Miksi joukkoliikenne on niin hidasta


Facebookissa oli kysymys siitä, miksi matka Vuosaaresta Töölöön kestää tunnin joukkoliikenteellä. Joten pitäisikö vaihtaa autoon? Tiedän itsekin käytännön elämästä, että näinhän asia Helsingissä on. Hyvä nyrkkisääntö on, että joukkoliikenteellä matka kestää noin kolme kertaa niin kauan kuin autolla. Näin ei olisi pakko olla.

Jos kaupungissa pääsee autolla nopeasti mutta joukkoliikenteellä ei, katuverkko on suunniteltu hyvin ja joukkoliikenneverkko huonosti. Eikä tätä ole vaikea havaita Helsingissä. Nopeiden pääkatujen verkko on hyvin kattava kaikkiin suuntiin, nopeiden joukkoliikenneyhteyksien verkko ei ole edes verkko.

Alla olevissa kuvissa ovat rinnakkain autoilun nopeiden väylien verkko ja nopeat joukkoliikennereitit. Molempien kuvien väylillä pääsee hyvin vähintään 30 km/h keskinopeuteen. Itäkeskuksen kohdalla on kummassakin kuvassa piste, joka kuvaa 6 minuutin kävelymatkaa. Harmaa ympyrä kuvaa aluetta, jolla samassa ajassa pääsee itäkeskukseen autolla.
Kuvista on helppo nähdä, miksi autolla pääsee kohtuullisen nopeasti kaikkialle, joukkoliikenteellä vain Helsingin keskustaan. Nopeiden teiden verkko on kaikkialla lähellä autoilijaa. Yhtä lähellä nopeata joukkoliikenneverkkoa ovat vain pienet mustan täplän kokoiset asemien lähialueet. Tällaisella liikenneverkkosuunnittelulla autoilu tulee aina pysymään ylivoimaisena joukkoliikenteeseen nähden.

Sen lisäksi, että joukkoliikenteellä ei ole kattavaa verkkoa, autoilussa on yleisesti käytössä 1,5 minuutin vuoroväli. Vain poikkeustapauksissa liikennevalojen aiheuttama vuoroväli on 2 minuuttia. Joukkoliikenteessä tavallinen vuoroväli muualla kuin kuvan nopeilla väylillä on 15–20 minuuttia – siis 10-kertainen autoiluun nähden.

Lyhyen vuorovälin autoilussa ei ole vaihtoja. Pitkien vuorovälien joukkoliikennejärjestelmä on tietoisesti ja tarkoituksella rakennettu vaihtamiseen perustuvaksi. Kuitenkin vaihdot on tehty huonosti niin, että vaihtamiseen hukataan varmasti aikaa ainakin 5 minuuttia, usein lähes vuoroväli. Ja se vielä kahdesti monilla matkoilla.

Sinisellä esitettyä Jokeribussia lukuun ottamatta muut nopeat joukkoliikenneyhteydet on tehty sellaisella tekniikalla, ettei sillä edes voi muodostaa verkkoa suhteessa kohtuullisiin kävelyetäisyyksiin. Autot kääntyvät 90 astetta toistensa kanssa ristikkäisillä pääkaduilla eli verkon kaikissa risteyksissä. Junat ja metrot eivät tätä tee, kun kaarresäde on 1/2 kilometriä.

Vallitsevassa joukkoliikenneparadigmassa eli joukkoliikenteen yleisesti hyväksytyssä periaatteessa joukkoliikenteen ei ole edes mahdollista olla koskaan kilpailukykyinen autoilun kanssa. Tämä ei johdu siitä, että paradigman mukaan metro on hyvä asia, vaan siitä, että helsinkiläinen metro on tehty väärin teknisin ratkaisuin. Se on liian iso, eikä sitä voi rakentaa katuympäristön osaksi. Eikä tämä ole ollut vahinko, vaan näin tehtiin tarkoituksella, koska 1960-luvulla suuri oli kaunista. Silloin haluttiin maailman suurin metro, jonka tarkoitus oli tehdä autoille tilaa kaduille.

Helsinkiläisessä liikennesuunnittelussa vallitsee edelleen 1960-lukulainen henki. Sen mukaan autoilun tulee olla sujuvaa ja kaupunkisuunnittelussa liikenteen lähtökohta on, että jokaisen on voitava liikkua autolla. Kadut, pysäköintipaikat ja päätieverkko suunnitellaan ja mitoitetaan tämän mukaan. Joukkoliikenne on ylimääräinen lisä, jonka tulee sopeutua autoilun vaatimuksiin. Tämä koskee sekä liikenneverkon rakennetta, rahoitusta että käytännön liikennetilanteita. Joukkoliikenne ei saa haitata autoilua.

Autoiluun perustuva kaupunkisuunnittelu johtaa siihen, että kaupunkia ei voida suunnitella ja rakentaa siten, että saataisiin käytetyksi hyväksi joukkoliikenteen tarjoamat edut ja mahdollisuudet.

Kun ei voida suunnitella siten, että haluttu osa henkilöliikenteestä osoitetaan joukkoliikenteeseen, ei saada säästöjä pysäköintipaikkojen vähenemisestä ja autoilun katutilan supistumisesta. Niinpä joukkoliikenne näyttää aina ylimääräiseltä kustannukselta täydellisen autoilun kustannusten lisäksi. Siksi joukkoliikennehankkeilta vaaditaan kannattavuuslaskelmia toisin kuin autoilulta, jonka kustannuksia pidetään välttämättöminä.

Liikkuminen joukkoliikenteellä voi olla nopeampaa kuin autolla, jos niin tahdotaan. Kantakaupungin maankäytön tehokkuudella kaikki eivät kuitenkaan voi liikkua autolla, joukkoliikenteellä voivat. Autoilun asettaminen joukkoliikenteen edelle on siksi umpikuja. Kaiken sujuvan autoilun edellytys Helsingissä on joukkoliikenne. Olisi vihdoin hyvä ymmärtää tämä ja korjata vallitseva paradigma.